Opinnäytteen tekeminen on tunnetusti hermoja raastavaa aikaa ja yhdellä jos toisellakin alkaa vanne jossakin vaiheessa kiristyä ja tukka omituisesti harveta. Tämä tässä näin on minun tarinani.
torstai 12. joulukuuta 2013
Se olis sitte siinä
Blogia aloittaessani ajattelin päivittäväni sitä säännöllisesti ja aina ongelmia kohdatessani. Paskan marjat siinä niin käynyt. Tämä taitaa olla kahdeksas kirjoitus ja oletettavasti viimeinen sillä viikon kuluttua olen jo valmistunut. Opinnäytetyöni sain painosta maanantaina joten se siitä. Ihan hyvin meni, vaikka parannettavaa olisikin vielä paljon ollut.
Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen.
tiistai 3. syyskuuta 2013
Aika vierii
Aika vierii minä en. Opinnäytteeni alkaa olla, jos ei nyt hyvällä mallilla, niin ainakin sinnepäin menossa. Teoria osuudesta puuttuu vielä jonkin verran tekstiä, mutta nyt kun on jo alustava kakkosseminaarin ajankohta määrätty niin kyllä mä sen tehtyä saan. En ilmiselvästi saa mitään aikaiseksi ilman deadlineja jne.
torstai 28. maaliskuuta 2013
Match making
Niin se vain on, että kun sen oikean aiheen löytää, niin löytää myös motivaation tehdä työtä. Olen totaalisesti hylännyt koulutussuunnitelma ideani ja paahdan täysillä ikäsuunnitelmaa kirjastolle. Kaupunki haluaa oman osuutensa tuloksistani myös. :D
Keskiviikkona 27.3.2013 tulin pitääkseni I seminaarin. Sieltä sain kyllä aikalailla palautetta, niin positiivista kuin negatiivistakin, pääasiassa positiivista. Rajaukseni kanssa oli kuulemma ongelmia ja sen tiesin kyllä itsekin ja asian kuulijoille kerroinkin. Suunnitelmani suunnitelmalle olivat liian laajat, joten minun pitää valita. Haluanko todella tehdä ikäsuunnitelma, vain haluanko enemmänkin keskittyä eri-ikäisten johtamiseen.
Ei minulle tuota vaikeutta valita, en ainakaan usko. Se on se ikäohjelma joka minua kiinnostaa enemmän. Voin vaikka vinkata eri-ikäisten johtamisesta jollekin jolla ei ole vielä opparin aihetta.
Mutta nyt paistaa aurinko tälläkin rintamalla. Ei muuta kuin täyttä höyryä eteenpäin ja toivotaan, että jäävuoria ei tielleni enempää satu.

tiistai 5. maaliskuuta 2013
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Kiitos osoittamastanne mielenkiinnosta
Niinpä niin, kiitos osoittamastanne mielenkiinnosta, mutta juuri nyt emme valitettavasti kykene tarjoamaan teille harjoittelupaikkaa. Ei sitte, jos ei kerta kelpaa, vien priimaa pukkaavan työvoimani muualle samoin opinnäytteeni.
Harmittaa, etten päässyt minne hain, mutta toisaalta ihan jees. Jos vaikka pääsis taas kirjastoon.
Harmittaa, etten päässyt minne hain, mutta toisaalta ihan jees. Jos vaikka pääsis taas kirjastoon.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Myy itsesi!
Mulla on hyvä idea opinnäytetyötä varten, koulutussuunnitelma. Mutta ongelmana on se, että miten myydä idea yritykselle? Olen ollut viime torstaina yhteydessä erääseen yritykseen, mutta vielä ei ole asiasta kuulunut mitään. Olen ehkä aikalailla malttamaton vaikka asian kanssa koko viime syksyn vitkuttelinkin.
Kuuluuko minun soittaa perään ja kysyä asiasta? Jos soitan millon on hyvä aika ja järkevä ajankohta? Milloin on hyvä siirtyä suunnitelma B:hen? Tai mahdollisesti jopa C:hen? ahdistaa koko juttu!
Kuuluuko minun soittaa perään ja kysyä asiasta? Jos soitan millon on hyvä aika ja järkevä ajankohta? Milloin on hyvä siirtyä suunnitelma B:hen? Tai mahdollisesti jopa C:hen? ahdistaa koko juttu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)