keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kaikki alkoi siitä kun...




Kaikki alkoi siitä, kun pääti lähteä opiskelemaan SAMKiin liiketaloutta. Asia ei varsinaisesti minua kiinnostanut, vaikka pohjalla olikin jo toisen asteen koulutus alasta ja merkonomin tutkinto hihassa. Pitkän työttömyyden jälkeen halusin vain jotain tekemistä, ja perse ruvella sitä onkin hommia paiskittu, vaikka ei aina niin olisi innostanutkaan.

En ole mitään ellen itsepäinen, ja silkalla sinnikkyydellä on tämäkin koulu pikkuhiljaa saatu puolenvälin paremmalle puolelle. Nyt on se aika kun opinnäytetyö alkaa kiilua silmissä, tai sen pitäisi. Itse en ole kovinkaan innostunut asiasta vaika , kiitos äidin, aihe minulla jo on. Tai ainakin pieni haju aiheesta.

Olen sellainen höpsö, joka lyö jarrut kiinni, silloin kon jotain asiaa vatvotaan ja hypetetään paljon. Nyt sellainen asia on opinnäytetyö. Kaikki puhuvat siitä, mitään keskustelua ei koulussa voi käydä ilman tuota yhdyssanahirviötä ja suoraan sanoen "mulla menee fiilis".

Joten virallisesti olenkin päättänyt aloittaa työni vasta Tammikuussa. Vältän asiaa, stressaan ja vältän taas lisää. Kyllä minä asian hoidan kotiin, mutta se saattaa ottaa hieman aikaa. Sillä, jos nyt aloittaisin, siitä tulisi juostenkustu julkaisu.. se nyt vaan ei käy. Joten pohdin, kaavailen ja punnitsen, harkitsen ja mietin.

Näin aluksi tämä blogi on vain väylä purkaa ajatuksiani, ärsytyksiäni ja aggressioitani. Mutta ajatuksena on oikeasti jossakin vaiheessa pitää blogia työni etenemisestä. Paino sanalla tarkoituksena... olen laiska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti